Etelä-Afrikka
Afrikan eteläkärjessä sijaitseva Etelä-Afrikka on valtava maa, joka on tunnettu moninaisuudestaan. Etelä-Afrikassa on hyvin monipuolisia ja mielenkiintoisia maisemia ja ekosysteemejä, jotka houkuttelevat erilaisia eläimiä pingviineistä ja virtahevoista seeproihin, leijoniin ja delfiineihin. Silti maa on vieläkin tunnetumpi kulttuurien ja kielten monimuotoisuudestaan, sillä Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä ja etnisesti erittäin moninainen väestö.
Etelä-Afrikka on perustuslaillinen demokratia ja maalla on mantereen suurin talous. Maa on tunnettu viineistään ja se on myös yksi maailman suurimmista kullan tuottajista. Kulta on ollut syynä Etelä-Afrikan moniin sotiin ja konflikteihin, mutta maa on erityisesti surullisen kuuluisa sen harjoittamasta apartheid-politiikasta. Apartheidin aikana yksilöt luokiteltiin rodun perusteella ja erotettiin toisistaan busseissa, kouluissa ja jopa puiston penkeillä.
Apartheidin lakkauttamisesta huolimatta rodullinen eriarvoisuus jatkuu Etelä-Afrikassa. Joillain kunnilla on ongelmia HIV/AIDS:n ja rikollisuuden kanssa ja noin neljäsosa väestöstä on työttömänä ja lähellä köyhyysrajaa tai sen alapuolella. Tulevaisuudelta toivotaan kuitenkin paljon maan kehittyessä ja toimiessa isäntänä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen kaltaisille tapahtumille.
More information: Wikipedia United Nations NationMaster
|
|
|