Lue lisää:
Jaipur
Rajasthan
Himachal
Goa
Projektit:
Orpokodit
Katulapset
Koulut
Kylät
Vammaiset
AIDS
Ympäristö
Naiset

Intia

IntiaIntia, "maailman suurin demokratia", on kiehtonut ja houkutellut miljoonia matkustajia antiikin ajoista lähtien. Intian niemimaa on monien kulttuurien kehto ja historiallisten kauppareittien sekä suurten maailmanvaltojen aluetta ja se onkin pitkän historiansa aikana identifioitunut kaupallisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin paikaksi.

Neljä suurinta uskontoa (hindulaisuus, buddhalaisuus, jainalaisuus ja sikhiläisyys) ovat peräisin nykyisen Intian alueelta. Alue on jaettu kuningaskuntiin niin persialaisten ja Aleksanteri Suuren aikana kuin Mughalsien ja brittien saapumisenkin aikaan.Vähitellen alue liitettiin Englannin Itä-Intian kauppakomppaniaan 1700-luvun alussa, Yhdistyneen Kuningaskunnan siirtomaa siitä tuli 1800-luvun puolivälissä. Intia itsenäistyi vuonna 1947 itsenäisyystaistelun jälkeen, jota leimasi laajalle levinnyt väkivallaton vastarinta sekä konfliktit naapurimaiden kanssa.

IntiaNykyään Intia on parlamentaarisen ja demokraattisen järjestelmän tasavalta, joka koostuu 28 osavaltiosta ja seitsemästä liittovaltion alueesta. Talousuudistukset vuodesta 1991 ovat muuttaneet sen yhdeksi nopeimmin kasvavista talouksista, neljänneksi suurimmaksi ostovoimaltaan. Intia kuitenkin kärsii edelleen suuresti köyhyydestä, lukutaidottomuudesta, sairauksista sekä aliravitsemuksesta. Tässä moniarvoisessa, monikielisessä ja monikansallisessa yhteiskunnassa on myös monia villieläinten suojelualueita.

Travel2help.org kautta vapaaehtoiseksi lähtevät voidaan sijoittaa neljään eri paikkaan eri puolille Intiaa. Paikat ovat: Jaipur, jota kutsutaan myös Intian vaaleanpunaiseksi kaupungiksi; Rajasthanin alue, jota hallitsevat autiomaat sekä niiden linnoitukset; Himachal, joka sijaitsee Himalajan länsireunalla; Goa, Portugalin entinen siirtomaa.Kukin alue tarjoaa erilaisia kokemuksia, ainutlaatuisen kulttuurien paljouden, erilaisia tapoja sekä ympäristöjä, joita voi löytää vain Intiasta.

Lue lisää:
Wikipedia
United Nations
NationMaster

 

Pictures of projects in India