Vapaaehtoistyöprojektit kylissä Keniassa
Vapaaehtoiset, jotka ovat vähintään 21-vuotiaita, ovat tervetulleita vähintään 8 viikon ajaksi.
Tämä hanke pyrkii olemaan omavarainen yhteisö, joka palvelee jopa 1 000 lasta ja 200 isovanhempaa, joita AIDS on koskettanut. Se sijaitsee syrjäisessä paikassa kolmen tunnin matkan päässä Nairobista, 14 km tieltä ja 33 km lähimmästä kaupungista.
Tämä on suhteellisen uusi hanke ja palvelee tällä hetkellä noin 300 lasta ja 30 isovanhempaa. Hankkeeseen kuuluu alakoulu, meijeri/kanala, mehiläispesiä, puuntaimitarha, pieni ammattikoulu sekä klinikka. Hanke pyrkii kehittämään biopolttoainetta risiiniöljystä, ja kaikki maatalous on luomua.
Tähän hankkeeseen osallistuvat vapaaehtoiset työskentelevät maatilalla, ja heidän odotetaan tekevän ruumiillista työtä. Laitoksen tarpeet vaihtelevat ja muuttuvat usein, joten vapaaehtoisilta edellytetään joustavuutta ja valmiutta tehdä pyydettyä työtä. Alakoululla on opettajia, mutta vapaaehtoiset voivat ohjata kouluajan jälkeisiä toimintoja. Jos heillä on tarvittavia taitoja, he voivat opettaa puutöitä, metallitöitä ja muita taitoja teknillisessä ammattikoulussa.
Asuinolosuhteet ovat hyvin alkeelliset, sillä sähköä tai luotettavasti toimivaa juoksevaa vettä ei ole. Suihkut toimivat ämpäriperiaatteella ja kyykky-WC:t tuottavat kompostimultaa. Huoneissa saattaa asua useita vapaaehtoisia, jotka nukkuvat kerrossängyissä. Vapaaehtoisten on tuotava liinavaatteensa, pyyhkeensä, useimmat henkilökohtaiset tarvikkeensa sekä tarvittavat lääkkeet. Ateriat valmistetaan ja syödään yhteisesti, ja vapaaehtoisia kannustetaan tuomaan omat erityisruokansa ja juomavetensä. Internet-yhteyttä ei ole, mutta matkapuhelinkenttää on sekä rajallinen mahdollisuus ladata matkapuhelinten akkuja.
Ilmasto on erittäin kuuma ja kuiva. Vapaaehtoisilta edellytetään työkykyisyyttä ja kykyä tehdä ruumiillista työtä kuuman auringon alla. Ympäristössä elää käärmeitä, hyttysiä, skorpioneja sekä muita villieläimiä. Malarian estolääkitystä ja antibioottireseptin hankkimista suositellaan. Paikalla on sairaanhoitaja ja kaksi poliisia, ja vapaaehtoisilta odotetaan paikallisten tapojen mukaista pukeutumista ja käytöstä. Työtä on runsaasti, ja hanke kasvaa jatkuvasti. Kaikilta vapaaehtoisilta edellytetään vähintään kahden kuukauden (8 viikon) sitoutumista.
|